Teknoblogin logo

lufthansa super heavy

15.9.2010 20:56
kategoriat: kuvia
Lufthansan jättiläinen poikkesi tänään Suomessa ja sitähän piti lähteä ihmettelemään koko perheen voimin. Jokunen muukin katselija oli tullut paikalle, joten emme päässeet alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ihan sinne Lemminkäisen kallioille saakka. Sen sijaan jäimme odottelemaan konetta Tuusulantien yli kulkevalle sillalle, kun olimme ensin jättäneet auton moottoritien pientareelle noin sadan muunkin ihmisen tavoin. Kone tuli ajallaan ja laskeutui ykköskiitotielle (22L).

Airbus A380

Airbus A380

Airbus A380

Kone viipyi Helsinki-Vantaalla pari tuntia ja lähti sitten Osloon jatkamaan Pohjois-Euroopan turneeta. Lähtö tapahtui samalta kiitoradalta, mutta koska varmaan suurin osa katsojista oli siirtynyt kentän toiselle puolelle, pääsimme tällä kertaa kallioille saakka.

Jättiläisen edessä ajeli kolme autoa näyttämässä tietä ja ilmeisesti varmistamassa, ettei rullausteiden reunoilla ole mitään ylimääräistä estettä.

Laskeutuvan KLM:n koneen matkustajat saattoivat ihmetellä vähän harvinaisempaa näkyä.

Airbus A380

Airbusin perässä tuli kolonna työkoneita, jotka puhdistivat kiitoradan nousun jälkeen. A380:n siivenkärjet ylttivät kiitoradan reunojen yli ja reunimmaiset moottoritkin olivat aika lähellä radan reunoja, joten koneen nousun aiheuttamat pyörteet nostattivat radan reunoilta paljon pölyä ja roskaa. Se piti putsata pois ennen seuraavia koneita.

Airbus A380

Airbus A380

Airbus A380

Pientä sivutuulta...

Airbus A380
 
Ei kommentteja

Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.

  Ylös